Identiteetistä

Ennen kuin luet tämän, on hyvä tietää, että kirjoittaja on sirkustaiteilija – ei psykologi. Lähteenä on käytetty wikipediaa – ei tieteellistä tutkimusta. Kirjoituksen väitteet ja pohdinnat perustuvat pitkälti yksilön omaan kokemukseen.

Olenko sirkustaiteilija, jos en varsinaisesti itse enää tee sirkusta? Olenko taiteilija, kun työaikani täyttyy pitkälti tuotannollisista tehtävistä: rahoitushauista, aikatauluttamisesta, markkinoinnista, yhteyden pitämisestä, sopimusten luomisesta, kokouksista?

Olen, koska koen syvällä sisimmässäni niin. Se on ammatti-identiteettini, jonka selkeytyminen ja ääneen sanominen ovat vahvistaneet mielikuvaani minusta ammattilaisena. Tuntuu jopa höperöltä, että asia piti ”myöntää” itselleen. Taiteilija ei varsinaisesti ole yhteiskuntamme arvostetuimpia ammatteja. Palkka on erittäin pieninä sirpaleina… jossain… jos joku löytää sen lähteen niin sopii paljastaa myös minulle. Työnkuvan kokonaisuus ei todellakaan ole yksiselitteisesti taiteilu. Ei ainakaan, jos meinaa taiteilla jossain, minne tulee katsojia. En ole varmasti ainoa ihminen, kenen vanhemmat eivät kannustaneet tähän valintaan.

On syytä ottaa pieni askel taaksepäin. Mikä on identiteetti?

”Identiteetti (latinan sanasta idem ’sama’) tarkoittaa psykologiassa ihmisen yksilöllistä käsitystä itsestään. Identiteetin perustana ovat ihmisten omat persoonalliset ominaisuudet, jotka voivat muuttua tai kehittyä vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa…Identiteetin kehittyminen edellyttää, että ihminen pääsee kokeilemaan erilaisia asioita, näkemään mahdollisuuksia, pohtimaan monenlaisia ajatusmaailmoja ja valitsemaan niiden väliltä.” (Wikipedia 22.1.2019)

On siis erinomaisen tärkeää, että ihminen voi löytää itselleen sopivan identiteetin, minäkuvan, suhteen maailmaan ja yhteiskuntaan. Miksi se on joskus vaikeaa? Miksi se oli minulle vaikeaa? Kenties kaikkia valintoja, maailmankatsomuksia ja asenteita ei tueta yhtä hövelisti kuin toisia. Se, millaisen identiteetin itsellemme omaksumme, on vahvasti suhteessa siihen, minkälaista palautetta saamme itsemme ulkopuolelta. Löydämmekö oman yhteisömme, jonka turvin identiteettimme vahvistuu, jotta jaksamme olla ihan omana itsenämme myös toisia ihmisiä kohdatessamme? Oman turvaverkkomme, ihmisryhmän, joka tunnistaa samat haasteet, onnistumisen kokemukset ja ajatusmaailman.

Omassa elämässäni monen asian ymmärtäminen on edennyt hiukan takaperoisesti. Kun olin ymmärtänyt, että minulla on ammatti ja siis myös ammatti-identiteetti, huomasin myös, että olen paljon muutakin kuin ammattini. Olen äiti, tytär, sisar, ystävä, lapsenlapsi, ex-puoliso, serkku, huolehtija, järjestäjä, sovittelija, itsepäinen inttäjä, maailmanparantaja. Olen myös iloinen, impulsiivinen, kaavoihin kangistunut (kyllä – molempia noista asioista), surullinen, uupunut, toisinaan välinpitämätön, uhriutuja, selviytyjä.

Rooleja, leimoja, olomuotoja on todella paljon. Kuten meillä kaikilla. Minusta on ollut ihana ymmärtää, että en ole vain yhtä asiaa. Vaikka työelämässä munaisin, saatan samana päivänä olla äitinä parhaimmillani. Vaikka toisinaan uuvun, haluan muistaa, että olen luotettava ystävä. Meistä kenenkään läsnäoloa tällä planeetalla ei pitäisi kutistaa leimojen alaiseksi. Ollaan kaikki moniulotteisia, jatkuvasti kehittyviä yksilöitä, joilla on kaikilla se oikea paikka ja kohta olla olemassa.

Tähän palopuheeseen – identiteetin ylistykseen – päätän työni osana Sirkus Fokuksen tiimiä. Hetkellisesti ammatti-identiteettini muotoutui olemaan osa tätä palapeliä, nyt on aika muovautua taas.

Rakkaudella Reija